Kiinteistönvälitys Kotipuu Oy LKV

Kiinteistönvälitys Kotipuu Oy LKV perustettiin vuonna 2013 Kokkolassa. Perustamisen taustalla oli tahto luoda kiinteistönvälitysyritys, joka voi tarjota palveluja asiakasläheisesti.

Asiakasläheisyys on toimintamme perusta, ja tarjoamme uutta kotia etsiville sitä, mitä he oikeasti tarvitsevat. Emme myy tarunhohtoisia satulinnoja, vaan aitoja, viihtyisiä ja turvallisia koteja tavallisille ihmisille.

Meille on sydämen asia olla asiakkaan luottamuksen arvoinen, ja sen vuoksi avoimuus on tärkeää työssämme, ja toimimme asiakkaan parhaaksi jokaisessa asuntokaupan vaiheessa. Toimintatapaamme kuuluu, että annamme asiakkaan tehdä päätöksensä rauhassa, ilman painostusta – kuitenkin tuellamme.

Lisäksi olemme saaneet kiitosta asiakkailtamme siitä, että olemme maanläheisiä, helposti lähestyttäviä ja tehokkaita.

Runsaiden asiakaskontaktien ja lukuisien kauppojen ansiosta Kokkolan seudun asuntomarkkinat ovat tulleet meille tutuiksi. Hoidamme huolella niin asunto- ja kiinteistökaupat, kuin myös vuokranvälityksen. Teemme myös arviokirjoja esim. perukirjoja varten. Ota rohkeasti yhteyttä, autamme mielellämme!

hilve

Hilve Rannankari

Kiinteistönvälittäjä, LKV

hilve[at]kotipuulkv.fi

040 528 2568

Tule meille töihin!

Haluatko kiinnostavan ja viihtyisän työpaikan hyväntuulisessa tiimissä?

Haemme myyntitaitoista, ahkeraa, asiakaspalveluhenkistä ja alasta aidosti kiinnostunutta kiinteistönvälittäjää mukaan tiimiimme! Tarjoamme loistavan mahdollisuuden päästä alalle, jossa ei ole kahta samanlaista päivää.

Käytössäsi on alan ammattilaisten tuki sekä valokuvaajamme ja myyntisihteerimme, joka toimii välittäjien ja myynnin tukena. Hän on myös vuokranväittäjämme. Valokuvaajamme kuvaa kaikki myyntikohteesi.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sekä ansioluettelosi sähköpostilla osoitteeseen:

myynti@kotipuulkv.fi